Pentuvälitys ja kasvattajat

Suomen Boerboelit ry:n pentuvälityksen tavoitteena on edistää vastuullista boerboelien kasvatusta sekä rodun terveyden, tasapainoisen luonteen, toimivan rakenteen ja alkuperäisten ominaisuuksien säilymistä.

Pentuvälitykseen hyväksyttävien yhdistelmien tulee täyttää yhdistyksen asettamat ehdot. Samat ehdot koskevat kaikkia kasvattajia.

Pentuvälityksen ehdot

Pentueen kasvattajan tulee olla Suomen Boerboelit ry:n jäsen.

Pentueen vanhempien tulee olla tunnistusmerkittyjä ja rekisteröityjä hyväksyttyyn boerboelrekisteriin. Jalostukseen käytettäviltä koirilta edellytetään vähintään lonkka- ja kyynärnivelten tutkimista ennen suunniteltua astutusta.

Lonkkien ja kyynärnivelten lisäksi suosittelemme tutkimaan selän, polvet, silmät ja sydämen sekä tekemään rodun kannalta olennaiset DNA-testit.

Terveystuloksia ei tarkastella vain yksittäisinä numeroina. Jalostusvalinnassa tulisi huomioida myös koiran luonne, rakenne, sukutausta sekä mahdollisuuksien mukaan sisarusten, vanhempien ja muun lähisuvun terveystiedot.

Kasvattajan vastuu

Kasvattaja vastaa yhdistelmän suunnittelusta, pentujen kasvatuksesta ja siitä, että pentujen ostajille annetaan totuudenmukaiset tiedot vanhemmista, niiden terveydestä ja luonteesta sekä mahdollisista suvussa tiedossa olevista terveysongelmista.

Yhdistyksen pentuvälitykseen hyväksyminen tarkoittaa, että yhdistelmä täyttää pentuvälitykselle asetetut ehdot. Se ei ole jalostushyväksyntä eikä tae yksittäisen pennun terveydestä, luonteesta tai rakenteesta.

Pentueen ilmoittaminen

Pentuvälitykseen voidaan ilmoittaa sekä suunniteltuja että syntyneitä pentueita. Ilmoitusta varten kasvattajalta pyydetään vanhempien perustiedot, rekisteritiedot, sukutaulut ja terveystulokset sekä kasvattajan yhteystiedot.

Pentueen tiedoissa voidaan ilmoittaa myös muita tehtyjä terveystutkimuksia ja DNA-testituloksia.

Ajankohtaiset pentueet julkaistaan tällä sivulla. 
Pentuvälitykseen liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä Suomen Boerboelit ry:hyn.


SUUNNITTEILLA OLEVAT PENTUEET:

Tällä hetkellä yhdistykselle ei ole ilmoitettu suunnitteilla olevia pentueita.

SYNTYNEET PENNUT:

Tällä hetkellä yhdistykselle ei ole ilmoitettu syntyneitä pentueita. 


Suomen Boerboelit ry:lla on oikeus muuttaa näitä sääntöjä. 
Ilmoitukset ja muokkaukset sähköpostitse osoitteeseen suomenboerboelit@gmail.com 

Boerboel pentuja leikkimässä Etelä-Afrikassa
Boerboel pentuja leikkimässä Etelä-Afrikassa
Aikuiset boerboelit vahtivat ja elävät laumassa Etelä-Afrikassa
Aikuiset boerboelit vahtivat ja elävät laumassa Etelä-Afrikassa
Luo kotisivut ilmaiseksi!